Jukka Koivumaa – laulu

Jukka on hankkinut keikkarutiininsa tanssiorkesteri Taxin riveissä toimien orkesterin basistina/laulajana muutaman vuoden ajan. Tänä päivänä hänen koruton charminsa ja äänensä voittavat lahjomattoman yleisön puolelleen niin keikoilla kuin levylläkin. Jukka nimeää musiikilliseksi esikuvakseen Topi Sorsakosken. Simo Silmu ja Yölintu kuten myös Marko Haavisto ja Poutahaukat saavat Jukalta ”hyväksynnän”. –Nuorena poikana, heavyaikana, piti kuunnella kavereilta salaa Agentsien Besame Mucho-levyä. Ja aika paljon se soikin.

Jukka Top 5
1. Topi Sorsakoski & Agents.: Besame Mucho ”Koivunlehdet tuoksuu ja lanta haisee”
2. Stone: Stone ”Koivunlehdet tuoksuu ja lanta haisee”
3. HIM: Razorblade Romance ”Suomalaista kaihoa”
4. Yölintu: Tositarkoituksella ”Kaikki biisit hienoja, aivan kuin kokoelma”
5. Vesa-Matti Loiri: Eino Leino 1 ”Hienoa tulkintaa”
Heikki Vaara – kitara

Heikin soittoura lähti käyntiin vuonna 2000 The Beats-nimisessä bändissä, joka teki mm. ”Tuhannen kapakan kautta”- kiertueen, joka sisälsi 14 keikkaa yhden vuorokauden aikana (epävirallinen maailmanennätys). Ensimmäinen kitara tuli hankittua pikkupoikana Iron Maidenin innoittamana. Vanhaan iskelmään Heikki jäi koukkuun kuultuaan Topin ja Agentsien esittämän kappaleen Yksi ainoa ikkuna. –Olen soittanut sen biisin eri kokoonpanoissa satoja kertoja. Siinä on mulle kaikki bluesit, rokit ja se kaiho, mitä kaipaan hyvältä biisiltä. Heikki keikkailee myös The Järjestysmiehet- coverbändissä (CCR, Hurriganes, Bon Jovi ym.). Hänet voi bongata myös Tanssiorkesteri Pohjantähdestä basson varresta. Agentsia on kuunneltu paljon ja Heikki mainitseekin esikuvakseen Esa Pulliaisen. –Ei ole oikeastaan kitaristi-idolia. Rainio Bros'issa on aika pätevän kuuloinen kitaristi ja Harri Marstion keikalta on jääneyt mieleen Nipa Niilola. Ja tietenkin Zakk Wylde (Ozzy Osbourne).

Heikki Top 5
1. Topi Sorsakoski & Agents: In Beat ”Kaikki mitä Pulliainen on soittanu/sovittanu on hyvää. Ensimmäinen Topin ja Agentsin levy, jolla hienot biisit Yksi ainoa ikkuna, Ajomies, Eeva ja taidokas instrumentaali Kaksi ruusua.”
2. Iron Maiden: Powerslave ”Ehkä kaikkien aikojen täydellisin heavylevy, joka kestää kulutusta ainakin mulla.”
3. Vesa-Matti Loiri: Eino Leino 1 ”Mitä, onx toi Uuno? Hienoa tulkintaa, pienieleistä sovitusta.”
4. Ozzy Osbourne: Live at Budokan ”Kun isot pojat soittaa rokkia, ei puutu vauhtia eikä vaaratilanteita. Selkeät soundit, hyvät soittajat ja yx Let's go f***in crazy!”
5. Hanoi Rocks: 12 Shots On The Rocks ”Vanhat herrat näytti
räkänokille lännen mallia, miten tehdään hyvä rocklevy. Hyviä biisejä pullollaan just like the good old times.”
Sami Mäki – basso
Sami tunnustautuu enemmänkin takapihojen rocktähdeksi kuten useat tuhruisatkin bändit ja projektit vuosien varrelta antavat ymmärtää. Musiikkimaku vaihtelee mm. "Madonnan ja Masonnan", valkoisen kohinan ja linnunlaulun välimaastossa.

Sami Top 5
1. The Birthday Party: Junkyard ”Metelirockin kuningas”
2. Vesa-Matti Loiri: Ennen viimeistä maljaa ”Loirin paras, jolta ei lohjennut yhtäkään raitaa miehen tuplakokoelmalle”
3. David Bowie: Station To Station ”Listalle pääsisi melkein mikä tahansa levy miehen 70-luvun tuotannosta”
4. Nick Cave & The Bad Seeds: Tender Prey ”Listalle pääsisi melkein mikä tahansa levy miehen tuotannosta”
5. James Joyce: Finnegans Wake ”Itse asiassa kirja, mutta tulisi kuulua jokaisen levykokoelmaan”
Timo Reijonen – rummut

Bändejä Timolla on ollut useita rokista humppaan. Timo on musiikin suhteen kaikkiruokainen, mutta pääasia on, että soitossa täytyy olla munaa ja meininkiä, oli se sitte valssia tai funkkia.
"On ollut onni saada soittaa itseään paremmassa seurassa !!!"
Timo on soittanut LennoXissa loppuvuodesta 2006 asti.


Timo Top 5
1. Agents koko tuotanto! Jäi pussikaljat juomatta ko ekan kerran 80-luvun puolessa välissä esiintyivät Limingassa! lensin seinille!!!!! Kyllä oli uskomaton kokemus! Oon kitaramusan fani ollu pennusta asti, kaikki rautalanka menee!
2. Elvis on kuningas!! Siinä on jätkä numero ykkönen edelleen.
3. No, Badding tietenki!! Ujo ja vaatimaton mies ja mitä biisejä hän tekikään!!!! No taas Pulliaiselle kiitos! Young Beats taustalla!!
4. No, pakko laittaa noita idoleita! Nykänen, Kettunen, Porcaro, Brechtlein, Gadd! Loistavia kannumiehiä!!! Voi, kun osais! Niin ja tottakai Heikki Sandren! Agentsin nykygroovin takana! Niukkaa, mutta niin groovea!

Petteri Gullsten – basso

Petteri on kokenut mies rauta- ja kenties myös piikkilankapiireissä. Hän toimittaa tai on toimittanut basistin virkaa mm. yhtyeissä Cry More, Sulo Armas & Pilvilinna, HeavyeR, Imagery, Angry Machines sekä tietysti The Beats -yhtyeessä (ks. Heikin kuvaus yllä).